Hautajaiset ovat herkkä tilaisuus. Vaikka jokainen saa surra tavallaan, hautajaisetiketti voi mietityttää. Etiketin noudattamisella halutaan kunnioittaa vainajaa ja tilaisuuden arvokkuutta ja siksi siihen on hyvä perehtyä. Lue alta lisää hautajaisten vakiintuneesta etiketistä.

 

Pukeutuminen hautajaisissa

Hautajaisvaatteiden suhteen kannattaa noudattaa hillittyä linjaa värien ja korujen suhteen. Hautajaispukeutuminen on tummanpuhuvaa, ja miesten yleisin hautajaisasu onkin musta puku valkoisella kauluspaidalla ja tummalla tai mustalla solmiolla. Asuun voi yhdistää myös valkoisen taskuliinan. Talvella miehillä on valkoinen kaulaliina. Naisilla musta kokopuku, bleiserin ja housujen yhdistelmä tai polvipituinen mekko tai hame sopii hautajaisvaatteeksi. Musta neuletakkikin käy hautajaisiin, jos housupuku tai mekko ovat liian juhlavat omaan tyyliin. Naisten on suotavaa välttää lyhempää helmanmittaa ja muutenkin kaula-aukon on syytä olla maltillinen. Naiset voivat halutessaan käyttää suruhattua, jota pidetään päässä koko hautajaisten ajan.

Sekä miesten että naisten on päällysvaatteiden ja asusteiden suhteen hyvä suosia tummempaa takkia ja tummia kenkiä ja hansikkaita. Lasten pukeutumisen ei tarvitse olla kokomustaa, mutta silti lastenkin osalta suositellaan tummia sävyjä ja siistiä pukeutumista. Ainakin kovin kirkkaita värejä kannattaa välttää, vaikka muuten pukeutuminen onkin vapaampaa.

Korujen suhteen hopeiset korut ja helmet sopivat hyvin. Näyttävät korut on hyvä jättää kotiin ja isot kultakorut eivät ole välttämättä paras valinta hautajaisiin. Muista ottaa nenäliinoja mukaan siltä varalta, jos sinua tai vierustoveriasi alkaa itkettämään.

 

 

Hautajaisetiketin mukaiset hiukset ja meikki

Meikin suhteen kannattaa olla hillitty ja suosia neutraaleja sävyjä. Hautajaiset eivät ole oikea hetki räväyttää, joten kirkkaimpien värien käyttöä kannattaa välttää. Myöskään kirkkaat kynsilakat eivät ole paras valinta hautajaisiin. Hautajaisetiketti ei ota tarkasti kantaa hiuksiin, mutta hiustenkin suhteen on suotavaa välttää ylilyöntejä. Siisti kampaus ja naisilla nuttura on aina varma valinta. Hiukset on mieluummin hyvä laittaa kiinni, mutta ei ole iso rike, jos ne ovat auki siististi kammattuina.

 

Istumajärjestys hautajaisissa

Vanhan tavan mukaisesti vainajan sukulaiset istuvat kappelissa tai kirkossa oikealla puolella ja ystävät, tuttavat, työkaverit, lesken sukulaiset ja muut vieraat vasemmalla. Tästä ei ole kuitenkaan tarvetta pitää tiukasti kiinni, vaan penkkejä voi täyttää tasaisestikin. Tietysti lähimmät sukulaiset on hyvä päästää istumaan etummaisille riveille. 

 

Hautajaiskukkiin liittyvä etiketti

Omaiset ilmoittavat vieraille joko etukäteen tai paikan päällä, missä vieraiden kukkalaitteet lasketaan. Vaihtoehtoina on kappeli, kirkko tai hauta. Hautajaiskukat voidaan laskea siunaustilaisuuden lopulla arkun viereen tai sitten hautaa laskiessa. Lähimmät omaiset jättävät kukkansa ensin, sen jälkeen sukulaiset, ystävät ja muut hautajaisvieraat.

Arkun äärellä pidetään hiljainen hetki, luetaan kukkavihkosta muistolause, joka voi lyhimmillään olla esimerkiksi ”muistoa kunnioittaen” ja nyökätään omaisille osanotto silmiin katsoen. Tämä on tapa osoittaa kunnioitustaan lähiomaisille ja myötäelää heidän surussaan. Puheet pidetään vasta muistotilaisuudessa.

Jos kukkien lasku tapahtuu kirkossa, niin vasemmalla puolella istuvat vieraat laskevat kukan arkun vasemmalle puolelle ja oikealla istuvat vieraat arkun oikealle puolelle. On kuitenkin hyvä katsoa, ettei kukkien suhteen synny epäsuhtaa, vaan kukat voi tarvittaessa asetella tasapuolisemmin. Arkun päällä on yleensä kukkalaite, eli arkun päälle ei lasketa kukkia. Joskus omaiset voivat toivoa, että vainajaa muistetaan vain yhdellä kukalla tai kukkarahat käytettäisiin johonkin muuhun kohteeseen. Tässä tilanteessa on kohteliasta noudattaa omaisten toiveita. Kukkien osalta kallis kukkalaite ei ole välttämätön, vaan yksi ruusukin on oikein sopiva kukkatervehdys hautajaisiin.

 

 

Lapset hautajaisissa

Lapset saavat tulla mukaan hautajaisiin, ja lapset kannattaakin ottaa mukaan. Lasten on nimittäin hyvä nähdä myös surua ja kuolemaan liittyviä rituaaleja. Kuolema on luonnollinen osa elämän kiertokulkua, eikä sitä ole siten tarvetta peitellä lapsilta. Varsinkin jos vainaja on ollut lapselle läheinen, on lapsen osallistuminen tärkeää. Toki jos omaisten toiveena on lapsivapaat hautajaiset, tulee tätä toivetta kunnioittaa.

Lasta on hyvä pitää kädestä kiinni, koska ilmapiiri voi olla pelottava vieraiden nyyhkiessä ympärillä. Lapset saavat kuitenkin olla lapsia myös hautajaisissa, joten muiden vieraiden takia ei tarvitse stressata liikaa. Vanhemmat ihmiset voivat suorastaan ilahtua lasten osallistuessa hautajaisiin. Jos halutaan varmistaa hiljaisuus ja rauhoittuminen itse siunaustilaisuudessa, lapset voi ottaa mukaan vasta muistotilaisuuteen. Lapsella voi halutessaan olla kukkia jätettäväksi arkulle tai hautakummulle. Lapsi voi myös tehdä pienen muiston, kuten piirustuksen tai kortin arkkuun laitettavaksi.

 

Yleistä hautajaisten etiketistä

Etikettiä ei ole aina pakko noudattaa kirjaimellisesti, vaan tärkeämpää on huomioida omaisten, tai jossain tapauksessa vainajan jättämät toiveet hautajaisten kulusta ja kunnioittaa täten niitä. Kuitenkin tiettyjen tapojen tunteminen voi auttaa keskittymään itse tilaisuuteen ja kuolleen muistamiseen etiketistä stressaamisen sijaan.